Seuraavana päivänä kouluun lähtö tuntui äärimmäisen vaikealta. Miten Noora reagoisi minuun. Ennen kaikkea miten itse reagoisin häneen. Totta kai aioin olla, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Helpommin sanottu, kuin tehty. Seisoskelin Hennan ja Saaran kanssa käytävällä. Tunti oli alkamassa aivan piakkoin, mutta Nooraa ei näkynyt. Toivoin jo mielessäni, että hän oli päättänyt pitää pidennetyn viikonlopun. Kuitenkin juuri kun opettaja asteli käytävälle opettajien huoneesta avatakseen meille luokan oven, Noora hölkkäsi käytävää pitkin kohti meitä tummanruskea tukka sekaisin, repaleiset farkut jalassa. Eikö häntä yhtään paleltanut niissä? Noora tervehti minua ja ystäviäni. Jämähdin hermostuksesta jäykäksi kuin rautakanki. Ihmeen kaupalla sain lausuttua epämääräisen tervehdyksen ja lähdin tomerasti kävelemään luokkaan.

Tunsin Nooran siniset silmät selässäni. Tuntui, kuin hän näkisi niillä lävitseni. Olin kuin alaston Nooran silmissä. Hän tiesi jotain, jota en hetki sitten ollut edes itse tiennyt. Luulin että yksi pieni kokeilu olisi saanut haluni hiljenemään. Mutta nyt viettini huusi. Se ei ollut enää pieni kuiskaus korvan takana. Haalea ajatus ennen nukahtamista. Se riehui kuin pillastunut härkä mielessäni. Sen ääni peitti muut ajatukset allensa. Mieleeni nousi katkelma lapsuudestani.

 ”Miksi leijonat syö seeproja?” olin kerran kysynyt kymmenvuotiaana äidiltäni avaraluontoa katsoessani. ”Ne elävät viettinsä varassa. Ne eivät voi sille mitään. Mutta taivaassa seeprat ja leijonat ovat taas ystäviä.” oli äiti vastannut ja uppoutunut taas lukemaan puhki kulunutta raamattuaan.

Vietti. Ihmisilläkin oli vietti. Tunne, halu. Sellainen asia, jolle ei voinut mitään. Minun viettini oli vihdoin päässyt valloilleen ja tiesi tarkkaan mitä se halusi. Entä taivaassa? Olisivatko asiat siellä toisin? En enää haluaisi Nooraa. Ehkä se ei pätenyt ihmisiin. Kuka nyt lakkaisi rakastamasta ja vaikka niin olisi, haluaisin edes tämän maanpäällisen taivallukseni aikana nauttia tästä tunteesta. Koko oppitunti meni minulta täysin ohitse. Yritin koota ajatuksiani. Toivoin Nooran tulevan puhumaan minulle. Mutta samalla toivoin, että hän lähtisi pois. Tuolien kolina ja iloinen sananhelinä ilmoitti, että välitunti oli alkanut. Nousin paikaltani ja noukin villakangastakkini ja laukkuni syliini. Katsahdin ympärilleni. Noora seisoi vieressäni hymyillen.

Siirsin katseeni hiekan väristen talvitennareideni kärkiin. Eilisillan tapahtumat nousivat mieleeni kristallin kirkkaana. Kuulin Nooran ehdotuksen: ”Tehdäänkö tänä iltana se esitelmä valmiiksi? Vaikka mun luona tai sun luona. Ihan miten vain.” Minun luonani? En todellakaan voisi viedä Nooraa vanhempien nähtäväksi. Pelkkä ajatus siitä, minkälainen haloo siitäkin syntyisi, karmi minua. ”Mennään sun luo.” totesin nopeasti. Esitelmä kuitenkin piti tehdä valmiiksi. En voinut kieltäytyä, vaikka pieni ääni sisälläni koitta saada minua pakenemaan. Se ei halunnut minun pakenevan Nooraa, vaan tunteitani. Todellisia tunteitani jotka olivat lähtöisin jostain syvältä takaraivostani. Ne olivat vuosia odottaneet ulos pääsyään ja kerran vapautta maistettuaan ne eivät suostuneet olemaan vaiti.

Menin siis Nooran kanssa koulun loputtua hänen asunnolleen. Levittäydyimme huoneiston lattialle kokoamaan PowerPoint-esitystä kirjailijastamme. Aikaahan siihen meni, mutta olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Saatuamme kaiken valmiiksi esitystä varten, istuimme lattialla juoden kaakaota. Juttelimme niitä näitä kirjoista. Noora laski mukinsa lattialle ja katsahti minua. Tunsin hänen katseensa, mutta tuijotin sitkeästi tietokoneen ruutua, vaikka siinä pyöri vain ylitylsä näytönsäästäjä. Välillämme oli ainakin metri tilaa. Noora nojautui minua kohti kuroen välillämme olevaa tilaa umpeen. ”Haluatko jäädä yöksi?” sinisilmä kysäisi tuijottaen minua kuin koiran pentu paijauksen toivossa. Käänsin katseeni Nooraan. Poskiani kuumotti. Aivan hyvin Noora olisi voinut tokaista haluaisinko harrastaa seksiä hänen kanssaan. Laskin omankin mukini lattialle ja katsahdin päättäväisenä Nooraa sanoen: ”Minkä vuoksi?”  Hän saisi sanoa asiat suoraan.

”Koska haluan olla kanssasi.” Noora lausui ja painoi otsansa otsaani vasten. Nooran huulet tuntuivat vastustamattomilta. Tunsin kuinka hengitin kiivaammin kuin hetki sitten. Tunsin Nooran laskevan kätensä käteni päälle. Puristin käteni nyrkkiin. Noora ei kuitenkaan irrottanut otettaan. Jälleen muistikuva punahiuksisesta naisesta välähti mielessäni. ”Noora. Sullahan on tyttöystävä…” totesi hiljaa ja siirryin hieman kauemmas irrottautuen Nooran otteesta. ”Minä en halua olla osallisena pettämisessä.” jatkoin nousten samalla seisomaan. Hetken Noora näytti mietteliäältä, kuin ei ymmärtäisi, mitä olin äsken sanonut. Siniset silmät kirkastuivat, kun Noora tajusi mitä tarkoitin. ”Kataako tarkoitat? Ei me seurustella. Oltiin vain.. päädytty nukkumaan vierekkäin baari-illan jälkeen. Ei mitään vakavaa.” Noora totesi nauraen vähättelevästi tapahtumille. Hänkin nousi perässäni seisomaan.

Niinkö asiat siis olivat? Nyt minulla ei ollut mitään tekosyytä pitää itseäni erossa Noorasta. Tunsin itseni helpottuneeksi ja pelokkaaksi samaan aikaan. Mutta halu voitti pelon. En kuitenkaan halunnut vaikuttaa liian… helposti saatavalta? En tiedä miksi, mutta kysäisin Nooralta: ”Miksi haluat olla kanssani?” Sain kysymykseen vastauksen, joka veti minut hiljaiseksi: ”Saman asian takia jonka vuoksi suutelit minua eilen.” Kiedoin käteni ympärilleni, kuin suojamuuriksi.  Minua pelotti. Tunsin itseni hetken hyvin epävarmaksi. Mutta en vastustellut kun Noora asteli luokseni ja kietoi minut syleilyynsä. Painoin itseni hänen hoikkaa ruumistaan vasten. Nautin jokaisesta henkäyksestä hänen valkoista t-paitaansa vasten. Nooran läheisyys sai pelkoni katoamaan. Tunsin Nooran kosteat huulet kaulassani. Hänen pitkät ja viileät sormensa eksyivät paitani alle. Selkäpiitäni pitkin kapusi kylmiä väreitä, kun hänen sormensa hyväilivät ihoani. Nooran huulet siirtyivät huulilleni. Suljin hänen poikamaiset kasvonsa käsieni väliin ja suutelin niin, kuin se olisi loppuelämäni viimeinen suudelma. Kaikella halulla ja rakkaudella, mitä minussa oli. Halusin antaa ne Nooralle.

”Sano jos jokin tuntuu epämiellyttävältä…” Noora kuiskasi suudelmien lomassa. Nyökkäsin ja vedin sinisilmän niin lähelle itseäni kuin pystyin. Niin lähelle, että tunsin hänen jokaisen henkäyksen ja sydämen lyönnin ihollani. En kieltäytynyt sinä iltana mistään. Annoin hänen riisua vaatteeni. Annoin hänen riisua omansakin. Annoin hänen kaataa itseni sänkyyn. Annoin hänen tyydyttää haluni. Annoin itseni tulla ensimmäistä kertaa, jonkun toisen ansiosta. Ehdotin jos minä yrittäisin tehdä saman hänelle. Saattaa hänetkin siihen huimaan tunteeseen, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Mutta Noora vain pudisteli hymyillen päätään ja totesi: ”Ehkä ensi kerralla, ei sun tartte kiirehtiä.” Ne sanat olivat helpotus minulle. Seksi oli minulle niin uusi ja vieras asia. Olin onnellinen, että Noora ymmärsi sen ja suostui etenemään minun ehdoillani. Olihan se itsekästä, mutta Nooraa ei haitannut. Ainakaan hän ei antanut sen näkyä kasvoillaan. Hän keskittyi minuun ja kehooni. Keskittyi tekemään oloni hyväksi. Ja siinä Noora onnistui.

En enää muista kuinka kauaa sitä kesti. Illan, yön. Ehkä aamunkin. Emme vain tuntuneet saavamme tarpeeksi toisistamme. En tuntenut ollenkaan häpeää tai iljetystä teoistamme. Ne saivat oloni tuntumaan hyvältä. Raukealta. Onnelliselta. Olin onnellinen, kun Noora oli vierelläni. Keskityin vain siihen hetkeen ja sen tuomiin tunteisiin. En murehtinut tulevasta. Niinhän raamatussakin kehotettiin

jatkuu...