Jossain vaiheessa olimme nukahtaneet. Siristelin silmiäni. Ulkona paistui aurinko täydeltä taivaalta, joten oli varmasti jo hyvä aika kammeta itsensä pois petin pohjalta. Käänsin kylkeäni ja näin sikeästi nukkuvan Nooran vieressäni kasvot minua kohti. Hänellä oli hädin tuskin peittoakaan paljaan vartalonsa päällä, mutta ei se näyttänyt nukkumista haittaavan. Miten hyvältä tuntuikaan herätä Nooran vierestään. Hymyilin itsekseni. Viime yö oli ollut unohtumaton. Se viimeistään sai minut uskomaan siihen, mitä olin ja mitä oikeasti elämältäni halusin. Sivelin varovasti sormillani Nooran alastonta kroppaa. En halunnut herättää häntä, mutten pystynyt pitämään sormiani kurissa. Halusin koskettaa Nooraa, tehdä hänet onnelliseksi.

Hetken päästä Nooran siniset silmät avautuivat hitaasti kun siirsin käteni hänen poskelleen. Sinisilmä hymyili väsyneesti minulle ja kysäisi: ”Miltä tuntui?” Jouduin siirtämään katseeni lakanoihin. En ollut tottunut puhumaan sellaisista asioista. Punaposkillani sopersin: ”Olisin kyllä sanonut jos se olisi tuntunut pahalta…” Noora naurahti ja kääntyi makaamaan selälleen. Ilman vaatteita hän näytti vieläkin houkuttelevammalta kuin yleensä. Käperryin hänen kainaloonsa. Halusin ottaa ilon irti joka hetkestä, jotka olimme yhdessä. ”Noora. Mikä minä olen sinulle?” kysäisin epäröiden. Tuntui tökeröltä vain kysyä suoraan, haluaisiko hän seurustella tai jotain vastaavaa. Sinisilmä painoi hellän suukon otsalleni ja totesi hymyillen: ”Ihan mitä sinä haluat olla.” Huokaisin hieman närkästyneenä. Asiat eivät etenisi minnekään, jos kumpikin olisi saamattomia tämän asian suhteen. ”No mitä sinä haluat olla minulle?” esitin uuden kysymyksen ja tutkailin Nooran kasvoja koittaen lukea hänen ajatuksiaan silmien liikkeiden ja suupielten asentojen perusteella. ”Shhh, minä en usko että meidän tarvi edes puhua tästä aiheesta. Eihän?” Noora hyssytteli ja kietoi kätensä ympärilleni. Niin. Miksipä tuhlata sanoja itsestään selvyyksiin.

Tein Nooralle heti selväksi, etten olisi valmis paljastamaan suhdetta muille. Hänelle se sopi. Onneksi, muuten en ehkä olisi pystynyt siihen. Halusin kerätä hieman rohkeutta. Toivoin vain, että Nooralla riittäisi kärsivällisyys kanssani. Koulupäivät kuluivat pitkien ja paljon puhuvia katseita ja salaisia suudelmia vaihtaen. Viikonloput vietin lähes automaattisesti Nooran luona. Kukaan ei epäillyt mitään tai niin minä luulen. Eivät ainakaan vanhempani. Totesin vain menevän Nooran luokse. Ei heille olisi tullut mieleenkään, että olin oikeasti menossa tapaamaan ystävän sijasta tyttöystävää.

Pelasimme tuota peliä jonkin aikaa. Mutta salaisuudet pysyvät tässä maailmassa harvoin salassa. Varsinkin, jos niihin liittyy rakkautta. Rakkaus ei halua piilotella. Se on liian suuri tunne kätkettäväksi. 18-vuotissyntymäpäivieni lähestyessä en enää jaksanut salailla. Päätin, että kutsuisin Nooran syntymäpäivilleni. Tyttöystävänäni. Saisipahan koko suku nähdä kerralla totuuden, eikä äidin tarvitsisi juoruta puhelimessa tekemisistäni niin paljoa. Noora ilahtui kovasti kutsusta ja lupasi tukea minua parhaansa mukaan, vaikka myönsikin hieman jännittävänsä vanhempieni tapaamista. Ilman Nooraa en varmasti olisi pystynyt siihen, mutta onneksi hän seisoi koko ajan minun rinnallani.

---

Oli kuulas talvipäivä. Minut oli herätetty aikaisin onnentoivotuksilla. Sain perheeltäni lahjaksi pari hengellistä kirjaa, korun ja astioita. Yksi kirjoista oli luokkaa ”Kun löydät sen oikean”. Kuinka ironista. Takakannessa painotettiin miehen ja naisen välille tarkoitettua pyhää liittoa. Naureskelin itsekseni kirjalle. Totta kai äiti kahvipöydän kattamisen ohella puuskahti mikä noin nauratti. Totesin vain, että olin onnellinen. Ja se oli totta. Mutta samalla minua myös jännitti, että miten kaikki suhtautuisivat Nooraa. Ja varsinkin minun ja Nooran suhteeseen. En kuitenkaan halunnut katkaista välejäni perheeseeni. Ymmärsin kuitenkin, että joskus oli tehtävä asioita, vaikkei haluaisikaan. Onneksi minulla oli ainakin Noora.

Äidillä oli jokin päähän pinttymä, että 18-vuotis synttäreille oli pakko kutsua joka ikinen kumminkaima ja naapurin täti. Vieraita alkoi lipua paikalle noin puoli yhdentoista aikaan. Perinteiset latteudet lausuttiin kerta toisensa jälkeen, kahvia juotiin ja minä istuskelin kaikkien vieraiden ympäröimänä hermostuneena katsellen punaisten korkokenkieni kärkiä. Käteni tärisivät. Ei siksi, että en pystyisi olemaan huomion keskipisteenä, vaan siksi, että Noora tulisi minä hetkenä hyvänsä. Kun sinisilmä vihdoin saapui, oli paikalla minun ja perheeni lisäksi mummoni ja ukkini äidinpuolelta, kummitätini sekä setäni, pari serkkua ja seurakuntamme pastori. Ovikello soi reippaasti, joten se kuului vieraita täynnä olleeseen olohuoneeseen selvästi. Ponkaisin kuin vieteriukko ylös sohvalta mutta äiti painoi minut alas. Juhlakalun piti keskustella vieraiden kanssa. Kuuliaisena tyttönä istuin takaisin paikoilleni ja jäin näpräämään valkoisen kesämekkoni kirjailua hermostuneena.

Äiti kiirehti ovelle korot kopisten parkettilattiaa vasten. Kuulin oven avautuvan, mutta puheesta en saanut selvää. En pystynyt olemaan enää aloillani, vaan nousin paikaltani pyytäen vierailta anteeksi. Astelin eteiseen missä Noora seisoikin mustassa puvussa, valkoisessa kauluspaidassa ja punaisessa kravatissa. Ja kyllä, hän näytti todella hyvältä. Sinisilmä tervehti minua hymyillen. Vilkaisin äitiäni, joka vastasi ihmettelevällä katseellaan. ”Äiti, viitsitkö keittää lisää kahvia, haluan esitellä talon Nooralle.” huikkasin äidilleni ja tartuin Nooraa kädestä. Kuuliaisena hän seurasi minua yläkertaan ja jotain vielä puheli äidilleni että oli hauska tavata. Johdatin Nooran huoneeseeni ja suljin oven perässämme. Jäin kuitenkin oven eteen seisomaan, että yllättävä tulo olisi helppo huomata.

”Hei, miksi noin vakavana omissa juhlissa?” Noora maanitteli ja siveli pari vaaleaa hiussuortuvaani korvani taakse. ”Kyllä sinä tiedät.” Totesin vilkuillen hermostuneesti ovea. Yllättäen näköyhteyteni oveen esti pieni paketti, jota Noora piteli silmieni edessä. ”Hyvää syntymäpäivää kultaseni.” Noora kuiskasi hurmaava hymy kasvoillaan. Avasin paketin, jonka sisältä paljastui kultainen kaulariipus. Pelkkä riipus. ”Ajattelin, että sitä voit pitää yhtä aikaa sen ristin kanssa, kun se ei oo mitenkään liian monimutkainen” Noora selitti silmät loistaen hyväntahtoisuutta. Hän selvästi antoi ymmärtää, ettei minun tarvitsisi koskaan valita uskonnon ja Nooran välillä. Sain pitää kummatkin. Taas yksi syy, miksi rakastin Nooraa.

”Kiitos, se on todella ihana.” kuiskasin vastaukseksi ja painoi kevyen suudelman sinisilmäni huulille. Yritin perääntyä Nooran luota lähteäkseni alakertaan, mutta hän sieppasi minut syleilyynsä. Huulemme kohtasivat jälleen. Kiinni jäämisen pelko jyskytti takaraivossani. Annoin kuitenkin Nooran suudella minua pitkään ja hellästi. Upotin käteni hänen tummiin hiuksiinsa. Tunsin, kuinka Noora painoi minut ovea vasten ja miten hänen kätensä eksyi mekkoni helman alle. Viileät sormet liukuivat sisäreittäni pitkin aiheuttaen minulle nautinnon sekaisia väreitä koko kehossani. Noora tosiaan tiesi, mitä teki. ”Noora, meidän pitäisi mennä jo alakertaan..” kuiskasin vaikka samalla hamusin huulillani lisää Nooran pehmeitä huulia. ”Okei, okei. Ensin työ, sitten huvi?” Noora naurahti ja päästi minut otteestaan.

Kävelimme yhdessä alas portaita olohuoneeseen. Emme pidelleet toisiamme käsistämme vaan asetuimme seisomaan vierekkäin keskelle olohuonetta, että kaikki näkisi meidät. Naispuolinen serkkuni, jonka olen aina tiennyt olevan tyttöihinkin päin, katseli Nooraa päästä varpaisiin kiinnostuneen oloisena. En huomioinut asiaa, minulla oli suurempia asioita murehdittavanani. ”Äiti. Isä. Sukulaiset. Minä haluaisin kertoa jotain…” aloitin päättäväinen ilme kasvoillani. ”Itse asiassa meillä on asiaa.” täydensi Noora hymyillen minulle rohkaisevasti. Nyökkäsin ja tartuin Nooraa kädestä kiinni niin lujaa, ettei kukaan olisi voinut repiä meitä erilleen. ”Tässä on Noora ja… hän on minun tyttöystäväni.” sanoin hetken tsempattuani itseäni.

Syvä hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Kauhuissani seurasin ilmeitä sukulaisteni ja perheeni kasvoilla. Isäni lasautti nyrkin kahvipöytään ja rikkoi hiljaisuuden sanomalla: ”Etkö sinä tyttö tiedä, mistä puhut?” Katsahdin Nooraa pelästyneenä, mutta hänen kasvoillaan oli pelkkää tyyntä itsevarmuutta. Se antoi minulle rohkeutta. Se ja hänen lämmin kätensä, jonka tunsin koko ajan kädelläni. ”Tiedän oikein hyvin ja en halua enää salailla tieltä tätä asiaa. Olen löytänyt itselleni kumppanin ja halusin kertoa sen teille.” jatkoin pitäen ääneni mahdollisimman varman kuuloisena, vaikka pääni sisällä olin peloissani kuin pikku tyttö, joka oli eksynyt vanhemmistaan ostoskeskukseen. ”Miten kaksi naista edes panee?” kysäisi neljätoistavuotias serkkuni Saku saaden heti torut äidiltään. Noora nauroi ja vastasi: ”Sinä et sitä miehenä tuu koskaan tietämään, eikä sun tarttekaan.” Onneksi edes Noora osasi suhtautua tilanteeseen niin rennosti ja rauhallisesti…

Kommentti ei miellyttänyt kuitenkaan isääni, joka nousi paikaltaan ja asteli Nooran eteen hampaidensa välistä sähisten: ”Mikä se sinäkin luulet olevasi, olet sekoittanut tyttöni pään. Pilkkaat Jumalan luomistyötä yrittämällä olla mies.” Noora ei voinut vastustaa kiusaustaan korjata isäni puheita vaan totesi: ”En minä mikään mies ikinä haluaisi ollakaan niin miksi sellaista koittaisin esittää..” Noora päteminen jäi lyhyeen kun isäni riuhtaisi hänen kätensä irti omastani. ”Älä sinä hintti viisastele. Ulos minun talostani. Täällä ei harjoiteta syntiä.” isä jyrisi ja raahasi Nooran ulko-ovelle, eikä sinisilmä laittanut ollenkaan vastaan kun hänet heitettiin ovesta ulos lumihankeen. En uskaltanut sanoa mitään vastaan. Katsoin vain vierestä tapahtumia. Minua pelotti. En ehkä ollut vielä valmis. Kiirehdin. Ja kiirehtimisestä ei tunnetusti syntynyt mitään hyvää. Miten ihminen voikaan olla toisten ihmisten hallintavallan alla? Minä todellakin olin silloin perheeni talutusnuorassa. En uskaltanut lentää omilla siivilläni vaan kyyhötin vanhempieni mukana. Noora oli puhaltanut tuulta heiveröisten siipieni alle, mutta vanhempani tulivat ja tietämättään katkoivat siipeni.

Isäni asteli luokseni ja laski kätensä olalleni. ”Kuule Aamu, me järjestetään sinulle apua. Pysy kaukana tuosta naisesta.” hän lausui hengästyneenä. Ja minä pysyin vaiti. Vanhempieni reaktio oli juuri sitä, mitä pelkäsin. Illalla minut istutettiin kunnon puhutteluun. Uskovaiset kaverini oli kutsuttu taloomme. Samoin pappi ja seurakunnan sielunhoitajia. Mieleni täytettiin uhkakuvista helvetistä. Kaikki kuulemma järjestyisi parhain päin. He ottivat puhelimeni pois. Ja tietokoneeni. Minun piti kuulemma omistaa nyt elämäni rukoukselle, että pääsisin eroon homoseksuaalisuuden riivaajasta. Olin juuri saanut koottua itseni eheäksi ihmiseksi, mutta minut särjettiin taas. Oli jälleen hukassa, enkä osannut turvata muuhun kuin perheeseeni. Luovutin. En jaksanut taistella vastaan. Totta kai yhä rakastin Nooraa, mutta epäilykset täyttivät mieleni. Ehkä se olikin vain valhetta. Saatanan juoni. Se, minkä vanhempani uskoivat auttavan minua, tuhosi minut täysin. Hetken tuntui, ettei toivoa enää olisi ja että asuisin ikuiseeden näkymättömässä vankilassani...

jatkuu...